YLEISTÄ
Kyläyhdistys pyrkii oman alueensa kyläläisten hyvinvoinnin edistämiseen erilaisten aktiviteettien kautta, ja innostamaan kyläläisiä asuinseutunsa kehittämiseen.
Johtokunta valitaan vuosittain ja se kokoontuu tarvittaessa.
TAPAHTUMAT JA TOIMINTA
Savusauna
Yleiset saunat järjestetään kesällä. Saunaa vuokrataan yrityksille, yksityishenkilöille ja yhteisöille.
Uusia saunamajureita haalitaan saunan lämmittäjiksi. Turvallisuussuunnitelma pidetään ajantasalla.
Saunan pihalle toteutetaan toiminnallinen ympäristötaideteos.
Puuceen rakentamista harkitaan.
Vaellusreitin, Seinävuoren, Ahvenlammen, Silmäsuon ja Kaavinkosken alueen kehittäminen
Kyläyhdistys huolehtii kunnossapidosta yhteistyössä Tuusniemen kunnan kanssa ja hakee vuosittain kunnalta taloudellista tukea kustannusten kattamiseen.
Kyläyhdistys ajaa määrätietoisesti Seinävuori – Mäkimaja – Ahvenlampi - Silmäsuo – alueen ja siihen liittyvän vaellusreitistön kehittämistä, mm. viitoituksen uusimista.
Muu toiminta
Huomioidaan kyläyhdistyksen tänä vuonna syntyneet lapset.
Kyläyhdistyksen valokuvapankin toimintaa jatketaan.
Järjestetään yhteensä noin kymmenen tapahtumaa tulevan kauden aikana: Mm. talvitapahtuma yhteistyössä kunnan vapaa-aikatoimen ja muiden kumppaniyhdistysten kanssa, yleisten saunojen kahvittelut, pikkujoulut, siivous- ja polttopuutalkoot.
Järjestetään 1-2 retkeä. Mm Jämsän saunakylään.
Julkaistaan Älykkäät kylät- tulevaisuussuunnitelma. Edistetään suunnitelmassa esitettyjä toimenpide-ehdotuksia.
EDUSTUS TAPAHTUMISSA
Kyläyhdistys edustaa omaa aluettaan kylätoimintaan liittyvissä tilaisuuksissa, ja pyrkii aktiivisesti yhteistyöhön Tuusniemen muiden kylien ja alueen muiden yhdistysten kanssa.
VIESTINTÄ
Kyläyhdistyksellä olevat www-sivut päivitetään vuosittain ajan tasalle. Kylän facebook- sivuja pidetään informatiivisina.
Ohtakontti-lehden julkaisua ja kehittämistä jatketaan.
Kutsutaan kerran vuodessa kunnanjohtaja/virkamiesjohto kertomaan kunnan ajankohtaisista asioista.
Kommentit
Lähetä kommentti